Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Kerrotaan, että sillä välin kun Pohjois-Italian maailmankuulut Barolo ja Barbaresco -vuosikertaviinit kypsyvät paikallisten kellareiden kätköissä, korkkaavat pohjois-italialaiset odotellessa samaisen vuosikerran Barberan. Barbera on lajike, joka tuottaa nuorena helpommin lähestyttäviä matalatanniinisia viinejä, jotka ovat monipuolisia ruokapöydässä sekä herkullisia myös sen ulkopuolella sellaisenaan.

Sottimano on melko tuore tuottaja Italian mittapuulla; sen taival alkoi 1970-luvulla. Itselleni ensikokemus kyseisestä tuottajasta onkin juuri tämän artikkelin aiheena oleva Barbera d’Alba Pairolero vuodelta 2009. Alba on alueena tunnetumpi Nebbiolostaan ja Barberaa tuotetaankin merkittävästi enemmän läheisellä alueella nimeltä Asti. Alban versiot ovat kuitenkin tavallisesti astetta vakavammin otettavia ja saattavat hyötyä kypsyttämisestä Astin serkkujaan paremmin. 

kuva: Sottimano

kuva: Sottimano

Väri on tummanpunainen ja läpäisee valoa jonkin verran. Tuoksussa vastaanotetaan varsin tummasävyisiä aromeja salmiakin, tummien marjojen ja itämaisten mausteiden muodossa.

Keskitäyteläisessä maussa tuoksun elementit nivoutuvat mainiosti yhteen muodostaen tasapainoisen ja tummasävytteisen kokonaisuuden. Viinin rakenne on lajike huomioiden poikkeuksellisen jykevä ja siitä huokuu hankalasti kuvailtava laadukkuus. Jälkilöylyssä tanniinit sekä korkeahko alkoholi (14.5 %) eivät aiheuta harmaita hiuksia.

On monta hyvää syytä valita Barbera. Yksi ehdottomasti merkittävimmistä on lajikkeen soveltuvuus nuorena nautittavaksi, juurikin miellyttävästä tanniinisuudesta johtuen. Toinen on lähes kauttaaltaan varsin maltillinen hinnoittelu, pois lukien aivan huipputason tuottajat kuten vaikkapa Vietti ja Roberto Voerzio. Kyllä ne pohjois-italialaiset vaikuttaisivat tietävän mitä kurkustaan alas kaatavat.

91 pistettä *****

Mainokset