Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , ,

Jumilla on monessa mielessä mielenkiintoinen viinintuotantoalue Kaakkois-Espanjassa. Runsas auringonpaiste tarjoaa edellytykset vahvojen ja täyteläisten punaviinien tuotantoon, jotka ovat nautiskelleet etenkin tuoreempien viiniharrastajien vankkumatonta suosiota 2000-luvulla. Etelä-Amerikka, Australia ja Etelä-Afrikka ovat tulleet jäädäkseen maailman viinikartalle merkittävinä markkinavoimina. Koska Jumilla kuitenkin sijaitsee Espanjassa ja siten Euroopassa, on sillä edellytykset tuottaa kenties eniten uuden maailman tyyliin istuvia viinejä vanhalla mantereella.

Jo 1900-luvun alkupuolella perustettu Bodegas Juan Gil keskittyy vahvasti punaisen Monastrell -lajikkeen viljelyyn ja siitä tuotettuihin viineihin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja lajike tunnetaankin Euroopassa kenties paremmin nimellä Mourvèdre, jota tavataan usein osana rypälesekoituksia Ranskan Etelä-Rhônessa ja Languedoc-Roussillonissa. Ettei homma menisi liian yksinkertaiseksi, Australiassa vastaava terttu tottelee toisinaan myös nimeä Mataró. Oli nimi mikä tahansa, lajikkeesta tuotetaan etenkin Espanjassa vahvoja ja korkealla alkoholipitoisuudella varustettuja punaviinejä. Tänään suurennuslasin alla majaileva 2009 vuosikerran ”18 meses” sisältää 60 % Monastrellin lisäksi kolmanneksen Cabernet Sauvignonia ja kymmenyksen Syrahia uitettuna kokonaiset 18 kuukautta amerikkalaisessa ja ranskalaisessa tammessa.

kuva: Bodegas Juan Gil

kuva: Bodegas Juan Gil

Väri on tumman sinertävä. Avoimessa tuoksussa tavataan runsaasti tummia marjoja, houkuttelevaa vaniljaa sekä jouluisia mausteita. Tuoksun yhdistelmä tuo vahvasti mieleen Ribera del Dueron hintavat Tempranillo -pohjaiset laatuviinit, eivätkä yhtymäkohdat ainakaan vähene kun lasista hörppää ensikulauksen.

Täyteläisessä maussa jatketaan tummien marjojen syleilyssä, joista siirrytään jouluisan mausteisen keskimaun kautta sopivan vaniljaiseen pitkään jälkimakuun. Vaikka kokonaisuus on varsin täyteläinen, on taustalla kuitenkin ilahduttavasti hapokkuutta tasapainottamaan ja raikastamaan kokonaisvaikutelmaa. Yltiökorkea 15.5 % alkoholi muistuttaa jälkimaussa Suomen talviseen myrskysäähän tervetulleella lämmöllään. Runsas tammitus on poikkeuksellisen onnistunut vahvistaen rakennetta ja tarjoten mausteisuutta juuri sopivasti.

Jumillan markkinarako on juuri tämänkaltaisissa ns. ”blockbuster” viineissä, joiden hinta on useita kuuluisampia alueita edullisempi. Käytännössä vastaavan kokemuksen voi saada hyvällä tuurilla jopa puoleen hintaan. Nykyaikaisessa viinituotannossa tekniikka on niin kehittynyttä, että monet viinit muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Siispä voikin puhua löydöstä, jos omaan makuun saa näinkin vakuuttavaa laatua kohtuuhintaan. Jos olet vahvarakenteisten punaviinien ystävä, suosittelen tutustumaan Jumillan alueen punaviineihin erityisellä mielenkiinnolla.

91 pistettä *****

Mainokset